
Omanin 5000-vuotinen kulttuuri on aina läsnä, mutta ei aina näkyvä. Pätevän oppaan johtamat opintomatkat ovat erinomainen mahdollisuus tutustua maahan ja sen tapahtumarikkaan menneisyyden merkkeihin ja jäännöksiin.
Näin voi oppia lukemaan pitkän merenkulkuperinteen jättämät merkit ihmisten äänistä, kasvoista, rakennuksista ja ihmisten tavoista. Satuhahmo Sindbad herää eloon, saa uudet kasvot. Hämärästi itämaan tietäjien ääriviivat hahmottuvat Suqin suitsukesavussa.


Lukemattomat linnoitusten ja puolustustornien rauniot peittävät Hajar-vuoriston ja Pohjois-Omanin rannikon. Ne kertovat vertatihkuvista heimoriidoista, portugalilaisista, persialaisista ja turkkilaisista.
Omanin merkittäviä linnoja
Historiallisesti merkittävät puolustuslinnakkeet on tällä välin saneerattu perusteellisesti. Nakhlin linnoitus kohoaa majesteettisesti kalliolla tasangon yllä. Al Hazmissa veistetyillä ornamenteilla runsaasti koristellut raskaat puuportit ja stukkot tekevät suuren vaikutuksen. Vanhassa Falajssa vesi virtaa linnoituksen läpi kuin silloin ennen. Jabrin on taiteellisesti maalattuine puukattoineen kallisarvoinen aarre linnojen ja palatsien joukossa. Omalaatuisilta vaikuttavat Nizwan ja Rostaqin ylisuuret puolustustornit. Monumentaalisen kokoinen on Bahlan linna, UNESCON maailmanperintö. Sen saneeraus kestää vielä useita vuosia – mammuttimainen tehtävä.

Vähemmän vaikuttavia, mutta kuitenkin merkityksellisiä ovat arkeologiset paikat suitsuketien varrella – myös ne ovat UNESCON suojaamia kohteita. Maaginen on Samhuramin raunioiden sijaintipaikka, josta avautuu näkymä Khor Rhorin laguunalle, suitsuketien meriosuuden alkuun. Al Baliidin rauniokenttä pitää vieläkin sisällään monia salaisuuksia. Vain muutama vuosi sitten täältä löydettiin Salalahin rannalla ison kivikasaksi luullun kohouman alta suuri linnoitus. Rub al Khalin loputtoman hiekkameren reunalla sijaitsevan Shisrin keitaan luona tehtyjä löytöjä monet pitävät mystisen rikkaana Ubarina, toiset taas vain tärkeänä karavaanien taukopaikkana näiden pitkällä marssilla suitsuketietä pitkin.


